Perhekerho kokoontuu Pappilassa

Perhekerho on lasten ja aikuisten avoin kohtaamispaikka, johon lapsi saa tulla yhdessä vanhemman tai muun häntä hoitavan aikuisen kanssa leikkimään, juttelemaan, nauttimaan mehua, kahvia ja pientä purtavaa. Omia eväitäkin voi tuoda. Perhekerhossa on myös mahdollisuus hiljentymiseen ja pyhyyden kokemiseen raamatunkertomuksien, laulujen ja kirkkovuoden tapahtumien äärellä. Toimintaa järjestetään yhdessä kunnan perhetyön kanssa.

Perhekerho kokoontuu keskiviikkoisin klo 10 - 12. Vuoroviikoin perhekerhossa ovat kunnan perhetyöntekijä Taija Hemminki ja seurakunnan lastenohjaaja Susanna Sieppi. Muutokset ovat mahdollisia, mutta aina ovet on avattu tuolloin ja tarjottavat esillä. Vierailevia "tähtiäkin" kerhoon joskus saattaa saapua puhumaan, ohjelmaa järjestämme mahdollisuuksien mukaan ja osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista.  Toiveita ja ehdotuksia otamme aina mielellämme vastaan!

Vallitsevan maailmanlaajuisen koronatilanteen vuoksi, laitamme nyt myös kaikki perhekerhoissa olleet ylös jokaisella kerhokerralla, jotta voimme jäljittää paikalla olleet myöhemmin jos tarve sitä vaatii. Käsidesejä on käytössä jo eteisessä ja noudatamme yleistä ohjeistusta, että sairaana emme kukaan tule kerhoihin. Meillä on perhekerholla yhteinen whatsapp-ryhmä, jossa myös tiedotamme. Jos et siinä vielä ole ja haluat saada tiedotuksia laita viestiä Susannalle p. 040 709 1373 niin lisään sinut ryhmään. Ota rohkeasti myös yhteyttä, jos on kysyttävää!

 

Lapsiparkki 3v. - ekaluokkalaisille Pappilassa maanantaisin klo 13 - 15. Voit jättää lapsesi kauppa- tai kampaamoreissusi ajaksi, tai ihan muuten vain leikkimään Pappilaan. Omat eväät voi ottaa mukaan halutessaan. 
Ilmoittautuminen samana aamuna viimeistään klo 10 puh. 040 709 1373.

Isä ja lapset leikkimässä perhekerhossa