Perhekerho

ke 8.12. kello 10.00 - 12.00
Pappila

Tervetuloa Perhekerhoon Pappilaan!

Perhekerho Pappilassa kokoontuu keskiviikkoisin klo 10-12. Kerho on avoin kaikille, vanhemmille lapsineen, isovanhemmille ja muille lapsia hoitaville aikuisille lasten kanssa ja yksinkin voi tulla. Kerhossa kahvia/teetä, mehua ja pientä purtavaa talon puolesta. Omat eväät voi ottaa mukaan. Joskus tarjoamme keveän lounaan.
Kerhoista vastaavat seurakunnan ja kunnan perhetyöntekijät. Ohjattuun ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista. Toiminta perustuu rennolle yhteisololle jutellen ja leikkien, joskus askarrellen tai vaikka jumpaten! Kerhon hartaus ja hiljentymishetket pidetään erillisessä tilassa, ne on suunnattu lapsille ja aikuisille yhdessä. Voimme myös ulkoilla retkeillen ja pian valmistuva leikkikenttä on luonnollisesti käytössämme. Ehdotuksia ja ideoita otamme mielellämme vastaan. Voimme yhdessä suunnitella toimintaa kerhokauden alussa. Kutsumme joskus vierailijoita kerhoon ja niitä saa ehdottaakin esim. lastenvaate-esittelyt, erilaisten järjestöjen edustajat yms. Jos itselläsi on jotain erityisosaamista, työ jota teet ja voisit esitellä tai järjestää meille jotain, vinkkaa rohkeasti!
Työntekijät ovat käytettävissä myös henkilökohtaisiin keskusteluhetkiin vaikka myöhemminkin, erilaisissa elämäntilanteisiin liittyvissä kysymyksissä ja asioissa.
Tule mukaan ja mainosta toimintaa myös uusille muoniolaisille, ystäville ja vieraileville tähdille!