Perhekirkot ja juhlat

Kaikkiin jumalanpalveluksiin ovat myös lapsiperheet tervetulleita. Erityisesti kutsumme perheitä kirkkoon kevättalvella kynttilänpäivänä, palmusunnuntaina, syksyllä mikkelinpäivänä ja isänpäivänä. Keväällä kokoonnutaan kerhojen lasten- ja perheiden kevätkirkkoon, kerhojen jäädessä kesätauolle. Esikouluun ja ekaluokalle lähtevät siunataan jumalanpalveluksessa koulutielle syksyn ensimmäisessä perhekirkossa. Vauvasta vaariin -kirkko adventin aikaan puolestaan päättää kerhojen syyskauden.

Niissä perhekirkoissa, joissa on ehtoollinen, myös lapset ovat tervetulleita ehtoollispöytään. Lapset voidaan siunata tai he voivat saada ehtoollista. Lapsen kanssa kannattaa keskustella ehtoollisesta ennen sille osallistumista. Hänelle voi kertoa, että ehtoollinen on Jeesuksen ystävien yhteinen ateria, jolla Jeesus itse on mukana. Ehtoollisessa Jeesus antaa anteeksi kaikki väärät teot. Jeesus itse sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni." Mark. 10:14

Leipää korissa, ehtoollismalja, Jeesuksen ja opetuslasten nuket pöydän ympärillä